Raudasta voimaa

Raudasta voimaa

Jokainen meistä on varmasti kuullut raudan merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Hyvistä ravintotottumuksista huolimatta, raudan saanti voi jäädä vajaaksi myös terveillä aikuisilla. Elimistö tottuu hiljalleen liian vähään rautaan, minkä takia sen saantia on hyvä tarkkailla.

Raudalla on tärkeä tehtävä kuljettaa happea elimistöön ja edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Rauta auttaa myös vähentämään väsymystä ja uupumusta.

Raudan saanti jää tavallisimmin vajaaksi hedelmällisessä iässä olevilla naisilla. Myös kuukautiset ja vaihdevuodet verottavat rautavarastoja. Paljon liikuntaa harrastavat saattavat tarvita rautalisää, mikäli saanti jää ravinnosta heikoksi.

Rautatasot mitataan verikokeella, jossa tarkistetaan hemoglobiinin lisäksi varastorauta eli ferritiini. Rautavarastot voivat olla vähissä, vaikka hemoglobiini olisi vielä viitearvojen sisällä. Jo silloin kannattaa toimia ja aloittaa tankkaus rautavalmisteella. Raudan turvallinen käyttö kuitenkin edellyttää, että rautavarastojen täyttymistä seurataan laboratoriokokeilla ja että rautalisän käyttö lopetetaan, kun varastot ovat täynnä.

Ravinnosta rautaa saa lihasta ja sisäelimistä, kalasta, linsseistä, pavuista ja vihreistä kasviksista. Lihassa oleva rauta imeytyy jonkin verran kasviperäistä rautaa tehokkaammin.

C-vitamiini tukee raudan imeytymistä

Rauta imeytyy elimistöön melko heikosti, mutta järkevillä valinnoilla voit auttaa sitä imeytymään paremmin. C-vitamiinipitoisia hedelmiä tai C-vitamiinitabletti kannattaa nauttia yhdessä raudan kanssa tyhjään vatsaan. Maitotuotteet, kahvi ja tee heikentävät raudan imeytymistä, joten ne kannattaa nauttia eri aikaan päivästä.

C-vitamiinilla on monia tärkeitä tehtäviä. Se tukee elimistön normaalia energia-aineenvaihduntaa ja hermoston toimintaa, kollageenin muodostusta verisuonissa, luustossa ja ihossa sekä auttaa vähentämään väsymystä. Myös normaaleihin psyykkisiin toimintoihin tarvitaan C-vitamiinia.

C-vitamiinia saa tuoreista hedelmistä ja kasviksista. Koska C-vitamiini on vesiliukoinen, sitä täytyy saada päivittäin. Erityisesti sairaana, raskauden ja imetyksen aikana sekä laihduttaessa kannattaa varmistaa C-vitamiinin saanti ottamalla vitamiinitabletti purkista.